Hellurei ja lämpimät tervehdykset Kyproksen lomamatkan jälkimainingeista! Edellisessä postauksessa ehdinkin mainita, että lähden tapaamaan ystävääni Kyprokselle ja näin myös tein. Kyseinen ystäväni, Sami onkin vilahtanut aikasemminkin blogissani Teneriffan matkan merkeissä. Tällä kertaa Sami on töissä Kyproksen kauniilla saarella, Protaras lomakylässä, jonne päätin lähteä häntä moikkaamaan, kun bongasin netistä halvat lennot.
Pakko myöntää, että olen ollut aiemmin hieman skeptinen Kyproksen suhteen, enkä sen takia koskaan Kyprokselle ajautunut töihinkään. Kypros toi mieleeni vain Ayia Napan ja sen biletys perseilyn, joten en osannut kuvitella kyseisen alueen olevan yhtään mitään muuta kuin edellä mainittua. Helpotuksekseni olin erittäin väärässä. Kypros oli monipuolinen ja erittäin kaunis kohde, toki kyse on turistikohteesta, joten mitään auteenttista ei voinut odottaa, mutta rentoutumiseen oikein passeli kohde.
Majoituin jälleen kerran Samin luokse hänen opasasuntoonsa. Pakko sanoa ettei asunto ollut mitään luksusta, kyseessä oli entinen hotellirakennus, joka oli muutettu monta vuotta sitten asunnoiksi. Alue oli erittäin rappeutunut ja vitsailimme usein Samin kanssa, kuinka Ghetto alue oli ja miten siellä vielä joku tulee varastamaan meidän maksat ja munuaiset. Suihku ei toiminut ja pesin tukan lavuaarissa koko viikon ajan. No mut hei, ainakin säästin kun en ottanut hotellia!
Lomalla päätimme yhteistuumin keskittyä ihan vain rentoutumiseen, Samilla oli stressaavat kuukaudet takana ja itse valmistaudun uuden työn aloitukseen. Kävimme useilla eri rannoilla ja ennen kaikkea söimme hyvin.
Aloitimme aamumme joka päivä samalla tavalla. Valmisteluiden jälkeen kävelimme rannalle leipomokahvilaan syömään aamupalaa, croissanttia ja tuorepuristettua appelssiinimehua. Tästä jatkoimme rannalle päivää paistattelemaan. Tulen tekemään vielä Matkavinkit osioon erillisen esittelyn Ayia Napan alueen rannoista, mutta pakko on jo nyt hehkuttaa meriveden kirkkautta ja siisteyttä!
Törmäsin myös loman alussa entiseen kolleegaani, tanskalaiseen Cecilieen ja hänen ystäväänsä. Heidän kanssaan vietimme myös muutaman illan, mm. lähdimme tutkimaan Ayia napan kuuluisaa yöelämää. Biletys oli toki mukavaa pitkästä aikaa, kävimme useilla eri clubeilla, silent discossa ja horror housessa. Aamulla pohdin taas ettei ollut krapulaa ikävä ja kuinka en aio juoda enää ikinä, myös akryylikynnet oli tipotiessään horror housen jäljiltä, jossa kaverini juoksutti mut päin seinää...
Kaikenkaikkiaan oli jälleen kerran nauruhermoja kutkutteleva loma ihanan Samin kanssa, on tosiaan siunaus olla ulkomailla asuva ystävä, mutta odotan kyllä Samin Helsinkiin muuttoa innoissani. Palaan vielä Kyprokselle Matkavinkit sarjan parissa, joten pysy kuulolla!