keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Kukkamekkoja ja litistäviä alushousuja

Olen lähdössä lomalle! Ai että lomalle mistä? Työttömänä olemisesta? No siitäpä juuri! Viimeiset kuukaudet ovat olleet todella stressaavia, vaikka se ei siltä välttämättä vaikuta ulospäin. Mun elämä on tavallaan ollut pausella, enkä ole saanut mitään aikaiseksi. Joten päätin lähteä nollaamaan aivot ulkomaille ja palata fressinä takaisin ja kliseisesti sanottuna "aloittaa puhtaalta pöydältä". Ehei, en ole lähdössä Amazonian viidakkoon etsimään itseäni tai Intiaan meditoimaan. Lähden suomalaistenkin niin rakastamalle turisti saarelle; Teneriffalle. Matkakohde valikoitui mun osalta helposti, nimittäin yksi parhaista ystävistäni on tällä hetkellä Teneriffalla töissä, joten lähden hänen siivelle asumaan.

En ole ollut lomalla vuosikausiin. Kun on töissä ulkomailla, juurikin niissä rantakohteissa, ei mieli halaja toiseen rantakohteeseen löhöämään, kun se kauan odotettu loma vihdoin koittaa. Mun lomamatkat suuntautui melkein poikkeuksetta Suomeen perheen luokse.

Olen todellinen lomafiilistelijä, mun mielestä iso osa lomaa on jo se loman odotus. Sen lisäksi, että olen kova fiilistelemään, olen myös kova stressaamaan. Vaikka olen vuosi tolkulla pakannut matkalaukkuja, en vieläkään osaa ottaa rennosti sen asian suhteen. Kaikki mukaan lähtevä pitää kirjata ylös, ettei mitään vaan unohtuisi. Tämä takaa myös sen, että on helpompi nähdä millaisia asukokonaisuuksia on laukkuun kertynyt. Olisi kamalaa kohteessa huomata, ettei mikään sovi yhteen keskenään.

Aloitin pakkaamisen jo hyvissä ajoin, nyt olen tullut siihen vaikeimpaan osaan, eli vaatteisiin. Mulla on miljoona kukkamekkoa, jotka haluaisin ottaa mukaan, ei tarpeeksi pitkähihaisia paitoja ja glitterimekko, jossa näytän kimaltavalta makkaralta, mut on se vaan niin ihana mekko. Silmäilin jo salaa sellaisia aivan hirveitä beigen värisiä mummo kalsareita, jotka lytistäisivät vatsan olemattomiin. Olin jo siirtämässä ne hiljalleen pakattavien pinoon, kunnes tajusin, mitä jos päätämme mennä yöuinnille kekkereiden jälkeen?! Sellaista sukkanauhakäärme efektiä ei voi millään selittää, kun niistä pöksyistä yrittää venkoilla ulos. Voisi melkein samalta istumalta tilata 37 maatiaiskissaa ja olla asioiden kanssa sujut.

Onneksi mulla on vielä monta päivää aikaa pähkäillä näitä asioita...

Tässä huonossa valoissa otettu kuva yhdestä mun suosikki mekosta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti