Noniin, tein sitten minäkin vähän jälkijunassa tämän kuuluisan ämpärilistan kesälle! Mulla on ollut hieman ongelmia tässä lähiviikkoina mun kuva tiedostojen kanssa, joten siksi tämän postauksen kaikki kuvat ovat Googlen ihmeellisestä maailmasta. Tässä tosiaan mun suunnitelmat tälle kesälle:
1. Käy poimimassa mansikoita. Me ollaan ihan lapsesta asti käyty perheen kanssa poimimassa mansikoita tällaisilla itsepoimintatiloilla, joten tää on yks perinteisimpiä kesäjuttuja mulle.
2. Lomamatka Pärnuun perheen kanssa. Pärnu on upea rantakohde niinkin lähellä kuin Virossa! Siellä on upea matala hiekkaranta, paljon hyvii ravintoloita ja shoppailumahdollisuuksii, joten tätä ei varmaan tartte perustella sen enempää.
3. Kokeile vaijeriliukua. Tämä idea tuli mieleen selaillessani Cityshopperia ja homma kuulostaa tosi jännältä ja on sellainen mitä en ole koskaan kokeillut.
4. Ui monessa järvessä. Oon hieman arkajalka mitä tulee kylmään veteen, mutta yritän kaivaa lapsuuden vesipedon taas itsestäni esille ja uskaltautua useammin uimaan.
5. Testaa uusia terasseja ja drinkkejä. Monien ulkomailla vietettyjen vuosien aikana Helsinkiin on perustettu kivan oloisia merenrantaterasseja ja nyt on suunnitelma käydä zekkaamassa niitä. Mattolaituri ja Allas sea pool on jo todettu mukaviksi paikoiksi.
6. Retki pihlajasaareen. Tässä taas tulee lapsuuskesät mieleen, silloin viimeksi kun tuli Pihlajasaaressa käytyä. Nyt olisi mukava kerätä herkulliset eväät mukaan ja lähteä viettämään aurinkoista päivää rannalle.
7. Tee pyöräretkiä. Ihan kaikessa yksinkertaisuudessaan.
8. Pelaa minigolfia. Taidan haastaa isäni golfaamaan, tää on aina ollu meille vähä niiku sellainen isä-tytärjuttu.
9. Vieraile Suomenlinnassa. Kesän must piknik-kohteita, jonne ostetaan tuoreet mansikat ja herneet kauppatorilta.
10. Kokeile SUP-lautailua. Tätä oon halunnut kokeilla jo useamman vuoden, joten nyt on kyllä pakko lähteä testaamaan tasapainoa laudan päälle.
11. Käy Sysmässä. Viime kesänä kävimme leirintäaluematkalla Sysmä Campingissä, ja paikka oli meidän mielestä tosi mukava, hyvä ranta ja kiva pieni kylä kävelymatkan päässä. Joten tänne uudestaan.
12. Trampoliinipuistoon kaverin kanssa. Oon nähnyt useita mainoksii tosta RUSH trampoliinipuistosta ja sisäinen lapseni heräsi, pakko päästä verestää tramppa muistoi!
13. Linnanmäelle! Mulla ja ystävälläni on perinteeksi muodotunut käydä Lintsillä joka kesä, joten tätä tapaa ei olla rikkomassa tänäkään vuonna, rannekkeet on jo hankittu! Lintsi on myös mun entinen työpaikka monen vuoden takaa, joten tuttuille huudeille on aina kiva palata.
14. Vähennä meikinkäyttöä. Olen jo jonkun aikaa rajoittanut meikkaamista ja antanut ihon hengittää. Kesällä on helpompaa olla ilman paksua meikkikerrosta, etenkin jos kasvot on jo vähän saanut väriä. Kulmakarvat kuitenkin laitan aina, tästä en voi luopuu.
15. Hyppää Helsinki City Tour bussin kyytiin. Olen paljasjalkainen helsinkiläinen, mutta tiedän kaupungistani hävettävän vähän, joten tää retki tulisi ihan tarpeen.
16. Käy saaristoristeilyllä. Rakastan merta kesällä, joten tää olisi tosi ihana toteuttaa joku päivä. Ihan vaan sightseen tai sitten sellainen saarihyppely.
17. Vieraile Lonnalla. Lonna on suhteellisen pieni saari Helsingin edustalla, sieltä kuitenkin löytyy ravintola, kahvila ja tietysti sauna. Lonnalla järjestetään usein erilaisia tapahtumia.
18. Syö laivaravintolassa. Eli siis laivassa, joka on ihan parkissa, mutta ruokailu tapahtuu laivan kannella. Näitä on ainakin kauppatorin laidalla ja hietsussa.
19. Käy poimimassa herneitä. Käytiin äitini kanssa viime kesänä poimimassa herneita läheltä meidän kotia ja se oli hauskaa touhua + rakastan suomalaisii herneitä.
20. Lähde luontoretkelle. Haluan lähteä keskelle metsää, ottaa eväät mukaan ja ihan vaan olla.
21. Kyprokselle Samin luo. Sami on mun paras kaveri, joten tietysti haluan käydä hänen luonaan, eikä yhtään haittaa nähdä uusi kohde, Kypros.
22. Seikkailupuistoon kaverin kanssa. Oon nähnyt usein kavereitteni päivittävän instaansa seikkailupuistoista, kuten esim KORKEE, ja tietysti on kiinnostus heränny. En oo viel päättänyt kenet pakotan mukaani.
23. Käy usein torilla herkuttelemassa. Ei lisättävää.
24. Paista tikkupullaa. Taas jälleen lapsuuden muisteloista kaivettu juttu. Ah, tikkupulla tuo keskeltä raa'aksi jäänyt ja päältä palanut herkku. Ehei sentään, mielellään ihan kypsänä.
25. Käy yöuinnilla. Jännityksen huumaa valoisassa kesäyössä.
Kas tässä oli mun kesän Bucket list, täytyy katsoa sitten kesän jälkeen moniko näistä toteutui, toivon että kaikki. Toivottavasti löysit myös ehkä inspiraatioita omaan "ämpäri listaasi"
Kommentoi alle mikä on sun "MUST" kesäjuttus!